Yamahan R1 2003-2004 osoittautui niin vaikeaksi löytää, että lopulta valinta kohdistui FZ1 vuosimallia 2007. Moottori löytyi Tampereen suunnalta vahinkoautoja ja pyöriä ammatikseen kasaavalta tyypiltä.

Kone on selkeesti kaaduttu ja joitakin naarmuja näkyy....toivottavasti ei kuitenkaan mitään isompaa murhetta.  Koneeseen oli vaihdettu ecu ja ajonesto jostain toisesta pyörästä, joten vähän jännitti, että pelaako kaikki yksiin ja sen takia aika kiireella teki mieli ensimmäiset savut ottaa.

Jonkin verran pään vaivaa aiheutti vikakoodi "ecu ja ajoneston yhteys ei toimi"...piuhat oli kuitenkin kunnossa ja vikakoodien päivityksestä pystyi päättelemään että jotain infoakin liikkuu. Vihdoin selvisi että eräs liitos oli löysällä tai paskanen koska valohoito tepsi ja sen jälkeen kone suostui käymään. kuljetuksen aikana oli ilmeisesti öljyä vähän sinne sun tännä, koska aika mellevät savut päästi ihan aluksi. Mutta tilanne vaikutti tasoittuvan kyllä.

Koneesta ekat savut, eli aika siirtyä joulu-lomalle.